sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kesäkuulumisia

Kevät ja kesä ovat hurahtaneet vauhdilla... Omistajan koulukiireiden vuoksi koiratapahtumissa on tullut kierettyä vähemmän, mutta toivottavasti tuleivaisuudessa taas sitäkin enemmän!

Elsan agilityharrastus on ollut keväästä asti katkolla... Jumittuneet ja kipeytyneet selkälihakset aiheuttivat kipua sekä kentällä että kotona, joten tuumimme eläinlääkärin ja fysioterapeutin kanssa, että treenit ja kilpailut saavat toistaiseksi jäädä tauolle. Tomerana tyttönä se ei kuitenkaan Elsa-käppänää lannista, vaan tilalle keksitään muuta!
Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyyn Elsa-mummi on tulossa, eikä vain seuraamaan mummin ominaisuudessa lapsenlapsensa Martan debyyttiä, vaan aikeissa myös kilpailla itse! (...mikäli karvat sen sallivat, eivätkä kasva liian pitkiksi ennen sitä...)

Toisin kuin äitinsä, Sohvi-mamma sen sijaan painaan agilityradalla haukku raikaen. Intoa ei nuoren koiran menosta puutu! Hyppyjä jää usein välistä, mutta kun eihän niitä ehdi siitä turbovauhdista huomaamaan, tuumii Sohvi.
Railakkaasta menosta huolimatta, Sohvi on ehtinyt startata tänä vuonna vain kerran, kotikisoissa. Kieltoja ja hylkyjä piisasi, intoa ei...
Elokuussa on kuitenkin tarkoitus yrittää uudestaan ja tällä kertaa Kotkassa, heinäkuisia seuranmestaruuskisoja unohtamatta!